Tiedote

Lauantaina 29.3. Hotelli Sorsanpesällä pidettiin Pohjanmaan Dreeverikerhon vuosikokous. Kokoukseen osallistui 22 henkilöä. Kokouksessa käytiin läpi yhdistyksen vuosikokouksen sääntömääräiset asiat sekä äänestettiin sääntömuutoksesta, että kokouskutsu voitaisiin jatkossa laittaa yhdistyksen kotisivuille tai lähettää sähköisesti jäsenistölle.  Äänestyksessä kuitenkin sääntömuutosta vastaan äänesti 6 ja puolesta 13 ja 1 ääni hylättiin (kaksi jäsentä oli poistunut paikalta ennen äänestystä). Pohjanmaan Dreeverikerhon säännöissä vaaditaan, että sääntömuutoksista äänestettäessä puolesta tulee olla 3/4 äänestäjistä, joka ei täyttynyt.

Kokouksessa Mauri Nimell nimitettiin kerhon kunniajäseneksi. Onnittelut Maurille!

Edelliselle johtokunnalle ei myönnetty tili- ja vastuunvapautta, vaan vaadittiin täydennystä kirjanpitoon ja tilitapahtumiin vuodelle 2024. Match Shown ja Jäniskrähinöiden käteiskassat puuttuivat kirjanpidosta.

Yleisessä kokouksessa Pohjanmaan Dreeverikerhon puheenjohtajaksi valittiin Jari Saarela. Johtokuntaan valittiin erovuoroisten tilalle  Petri Heikkinen ja Laura Rintaniemi ja eronneen johtokunnanjäsenen tilalle jatkamaan Topias Söder-Kultalahti. Varajäseniksi valittiin Mika Saari ja Jarmo Saarela.

Johtokunnan järjestäytymiskokouksessa 29.3. varapuheenjohtajaksi valittiin Rasmus Saari, sihteeriksi Toni Mäki-Kala, rahastonhoitajaksi Laura Rintaniemi, jäsenvastaavaksi valittiin Petri Heikkinen.

29.3. kokouksien jälkeen johtokunnan jäsen Paavo Virtanen ilmoitti eroavansa johtokunnasta. Sunnuntaina 30.3. Jari Saarela ilmoitti, ettei jatka puheenjohtajana. 2.4. Toni Mäki-Kala ilmoitti eroavansa johtokunnasta ja sihteerinä toimimisesta.

Pohjanmaan Dreeverikerhon ylimääräisessä yleisessä kokouksessa ABC Ähtärissä valittiin 19.4.2025 kerhon puheenjohtajaksi Janne Haavisto

Kokouskutsussa esitetyt sääntömuutokset menivät läpi eli jatkossa kokouskutsu tulee kotisivuille tai muussa sähköisessä muodossa. Toimintatavaksi otamme, että mikäli jäsen haluaa kokouskutsun kirjeenä niin hän ilmoittaa tästä johtokunnalle.

Jatkossa myös kahden tilintarkastajan sijaan valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle valitaan varahenkilö.

Pohjanmaan Dreeverikerho ry johtokunta

Puheenjohtaja Janne Haavisto

Johtokunnan jäsen & varapuheenjohtaja Rasmus Saari

Johtokunnan jäsen & sihteeri Laura Rintaniemi

Johtokunnan jäsen & jäsenrekisterivastaava Petri Heikkinen

Johtokunnan jäsen Topias Söder-Kultalahti

Johtokunnan varajäsen Mika Saari

Johtokunnan varajäsen Jarmo Saarela

Yhdistyksen ulkopuolinen rahastonhoitaja Johanna Heikkinen

Olihan kiva päivä!

Olihan mahtava päivä Lauantaina!
Uusien harrastajien koe vol2 on purkissa! Kahden viikon uuttera työ tuomareiden ja maastojen osalta onnistui! Kiitos tuomareille läheltä ja kaukaa! 🙏kiitos maasto-oppaille!

13 koirakosta 6 koiraa sijoittui palkinnoille.
1x Draj 1, 4x Draj 2, ja 1x Draj 3

Ollaan ihan mahdottoman tyytyväisiä päivään, vaikka yöllä satanut lumi olikin hiukan haasteellinen keli löytää jälkiä. Mutta löytyi niitä, ajoihin saakka.

Ylituomarina meillä kokeessa toimi Timo Nurmiluoto, joka otti hienosti ensikertaa kokeessa olijat huomioon puhuttelussaan.

Arvontojen jälkeen koirakot tuomareineen maastoihin ja koettelemiset saivat alkaa.

Kiitos maharottomasti Kurikan metsästysseuralle yhteistyöstä ja lämpimästä keitosta!!

Ihan mahtavaa että saatiin uusia ihmisiä ja koiria mukaan harrastuksen pariin!

          Ylituomarin puhuttelun jälkeen arvottiin koirat ja maastot.

                         Koirat laskettiin irti ja koe alkoi. Lumikelillä ajoeläimen toteaminen onkin helpompaa kuin sulanmaan aikaan.

  

Saatiin uusia harrastajia mukaan jotka olivat ihan ensimmäistä kertaa koetoiminnassa mukana!

Kauhajoen erämessut 2.-4.8. 2024

Huh heijjaa! Meinaa vieläkin olla hymy herkässä viime viikonloppuisista erämessuista. Meidän kerholla oli oma ulkopaikka, jossa messuvieraat pääsivät tutustumaan koiriin, kerhon toimintaan sekä ostamaan meidän hienoja Pohjanmaan dreeverikerho ry.n painatuksilla olevia paitoja ja lippiksiä. Säät olivat hieman epävakaita mutta järjestäjien arvioiden mukaan porukkaa on ollut likemmäs 6000 kävijää + lapset. Tavattiin paljon uusia ihmisiä, saatiin muutamia uusia jäseniä ja mikä parasta saatiin puhua asiaa ja asian vierestäkin.

Kiitos tuhannesti kaikille teille, jotka olitte kökässä mukana!

    

 

Match Show

Sunnuntaina 28.7. vietimme Pohjanmaan Dreeverikerhon järjestämää Match Show:ta Jalasjärvellä. Sää suosi tapahtumaamme, jota saimmekin viettää aurinkoisissa merkeissä.

Tapahtumaan osallistui 92 koirakkoa, joista dreevereitä 11 koirakkoa. Match Shown arvostelu luokkia olivat isot koirat, pienet koirat, pennut, metsästyskoirat, veteraanit sekä lapsi & lelukoira. Näistä luokista sijoitettiin aina sinisten ja punaisten neljä parasta.

Osallistuneiden Dreeverien kesken arvottiin lahjakortti joka oikeuttaa osallistumisen 2025 Jäniskrähinöihin.

Palkintoina meillä oli mm. koirien leluja ja varusteita, lahjakortteja sekä sisustusesineitä. Kiitämme kaikkia sponsoreitamme ja kökkäväkeä tapahtuman mahdollistamisesta ja hienoista palkinnoista!

   

Kerho on päättänyt järjestää kesäpäivien sijaan jäsenilleen päivän Riihimäen erämessuilla Lauantaina 8.6.2024
Bussi lähtee Kauhajoen Abc noin klo 5.30
Pysähdykset :
– Jalastuuli Kurikka n. 6.00
– ⁠Kolmenkulma Abc Nokia n. 7.30
– ⁠Riihimäki erämessut n. 10.00
Takaisin lähdetään 14-14.30 aikoihin.
Paluumatkalla Kerho tarjoaa lounaan Toijalan Abc asemalla jonka jälkeen matka jatkuu samaa reittiä takaisin Kauhajoelle.

Kerho tarjoaa bussikuljetuksen , messulipun & lounaan päivällä.

Sitovat ilmoittautumiset 28.5.2024 mennessä.
Toni Mäki-kala
0400 633851

Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tervetuloa.
-Pdk ry Johtokunta-